maanantai 15. syyskuuta 2014

Pesityssuunnitelmia ja kasvaneita tipuja





Aie




Papu


Saksalaisperäinen valkokasvo Papu on harmaan koiraskaverinsa Tipsun kanssa luonani etsimässä uutta kotia. Tarkoitukseni on yrittää saada siltä ja Piulta jälkeläisiä adoptoitujen munien kautta. Annan niille vuodenvaihteessa pöntön pesityshäkkiin, mutta siirrän munat toisen parin haudottavaksi. Niin on järkevintä tehdä kun en halua parin kiintyvän liikaa toisiinsa ennen Papun kodinvaihtoa, mutta saan emojen arvokkaat geenit kasvatukseen.

Papulla ei ole piilevää harlekiinia. Harmaa (/harlekiini) Piun kanssa laskennallisesti osa naaraista olisi harlekiinista puhtaita piilovalkokasvoja, joista voisin saada Aatokselle kasvatusparin. Piu on erittäin hyväsulkainen ja tumma, Papu taas pitkärakenteinen ja kookas, jonka siivet ovat asettuneet täydellisesti. Ihanteellista olisi saada parilta töyhdöltään ja pyrstöltään pidempi Piu.




Papu ja Tipsu ovat alunperin erittäin rakastavasta ja huolehtivasta kodista, joka joutui tekemään raskaan luopumispäätöksen pahentuneen allergian takia.

Papun töyhtö kärsii vielä loppukesän sulkasadosta.



Piu


Piu on poikasena pelastettu varmalta kuolemalta. Sen kasvattaja teki vaikean päätöksen turvautua nykyisin paheksuttuun käsinruokintaan, kun sen vanhemmat ilmaisesti syöttivät poikasilleen pahvia, minkä seurauksena Piun sisarukset kuolivat ja Piu kärsi vakavasta aliravitsemuksesta. Joskus perustellaan, että emojen hylkäämät poikaset pitäisi jättää luonnonvalinnan vietäväksi, mutta tässä tapauksessa kyse oli nimenomaan emojen virheestä, eikä poikasessa ollut vikaa. Käsinruokinta vaikuttaa lintujen leimautumiseen ja käyttäytymiseen voimakkaasti, joten eettisin perustein sitä ei nykyään enää tehdä kesyyntymissyistä. 



Piulla onkin hieman erikoisia piirteitä. Oudoin käyttäytymismalli on varpaideni pureskelu. Joo. Mitään aggressiivisuutta siinä ei ole - paitsi silloin jos yritän väistää (silloin Piu suuttuu varpaille, jotka eivät pysy paikallaan). Erityisesti sukat kiehtovat, niiden läpi se upottaa nokkansa isovarpaaseen kynnen syrjään. En ihan ymmärrä. Yritän opettaa Kuutti-nöffille opettamani ei-ota-käskyn jossain vaiheessa.

Piun elekieli on myös suorempaa. Yleensä neidot ensin avaavat hieman nokkaansa, jos ne eivät pidä jostain. Ne purevat vasta kun muu vihjailu ei auta. Mutta Piu vetää turpaan samantien kun ei miellytä. Tietysti liioitellen. Ei se tosissaan pure koskaan, mutta lintujen kanssa puremaa pitäisi aina kunnioittaa merkkinä siitä, että omassa toiminnassaan on jotain pahasti pielessä. Yritän opettaa sille varoituseleitä lopettamalla aina suurieleisesti rapsutukset kun se vahingossakin tekee tavanomaisia eleitä, jotka viittaavat siihen, että nyt saa riittää. Niin sen pitäisi oppia, että esimerkiksi avaamalla hieman nokkaa se saa jäädä omaan rauhaan. Opetan siis linnun pyytämään minulta jotain. Kehitystä on tapahtunut jo paljon.




Viiriäistipuista vielä pari nuorikkokuvaa:



Herukka

Kanelikana Vaapukka (ja Juolukka)


Poikaset aikuispuvuissa kylpemässä kuivikepellavassa. Etualalla kultakukko Puolukka, takana Vaapukka, valkoinen Herukka ja villivärinen Juolukka-kana.

Tipu

Filo

Papu ja Milja                                                            Halla

Aatos


2 kommenttia:

  1. Piun omituisuudet kuulostavat erehdyttävän samankaltaisilta kuin Hirmu-ecuni, joka myöskin on käsinruokittu. Varpaiden pureminen on sille joku pakkomielle, etenkin varpaiden liikuttaminen kauemmas nokan ulottuvilta saa Hirmun kipittämään kahta kauheammin varpaiden perään. Ja tuo suora elekieli. Muut lintuni lajista riippumatta varoittavat aina ennen nokan ottamista käyttöön kuten linnuilla tapana on, joten puremiseen ei tarvitse turvautua kun jo varoittavasta eleestä tietää itse vetäytyä takavasemmalle. Hirmu taas näpäyttää nokallaan heti kun ei pidä jostain, ilman sen kummempia ennakkovaroituksia. Käsinruokinnan sivuefektejä, ehkä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Sen täytyy olla. Piu yrittää myös lisääntyä ruokakupin kanssa.

      Poista