Siniviiriäisten lemmikkikasvatusta
Siniviiriäinen on pienin olemassaoleva kanalintu, jota pidetään pareittain sisätiloissa. Laji on helppohoitoinen, lähes hajuton ja hiljainen. Siniset lentävät vain pelästyessään pyrähtäen ylöspäin, joten niitä pidetään korkeissa tai kangaskattoisissa asumuksissa. Laji sopii esimerkiksi neitokakadujen, undulaattien, kanarialintujen tai muiden sopuisten suoranokkien suureen pienipinnaiseen häkkiin tai aviaarioon asuttamaan lattiatasoa. Kanat munivat sopivissa olosuhteissa suunnilleen yhden munan päivässä. Munat ovat herkullisia, ja seitsemän pientä munaa vastaa yhtä kananmunaa leivonnassa. Viirut ääntelevät tipumaisesti piipittelemällä, kukot kiekuvat kovaäänisemmin silloin tällöin - toisinaan myös keskellä yötä. Olen huomannut, että siniviiriäiset voivat jäädä säikyiksi, jos siivousta ja ruokintaa hoitaa ylhäältäpäin häkissä tai terraariossa, mutta etenkin isossa tilassa, vapaanaollessaan tai aviaarion pohjalla ne voivat kesyyntyä hyvinkin kesyiksi. Etenkin hyöteiset elävinä tai kuivattuina ovat hyviä kesytysherkkuja. Yksi siniviiriäisistäni oppi tulemaan pienellä palkitsemisella kädelle niin, että sitä pystyi nostamaan pitämättä kiinni. Laji on helppo kouluttaa positiivisella vahvistamisella samoin kuin kanat. Naksutin on kätevä apu. Näille onkin mahdollista rakentaa vaikka pieni agilityrata ja päästä Youtube-tähdeksi! Toisaalta linnut oppivat myös säikyiksi, jos niitä joutuu ottamaan käsin kiinni tai niillä ei ole kunnolla väistämismahdollisuutta.

Laji tarvitsee kunnollisen valaistuksen. Sopivia valaisimia ovat esimerkiksi Arcadian linnuille tarkoitettu UV-loisteputkivalo valaisimella, jossa on elektroninen sytytin/liitin, jotta valo ei värise stressaavasti. Myös päivänvalo eli täysspektrilamppu sopii niille, kunhan D-vitamiinin saannista huolehtii muuten kuin UV-valon avulla. Munavat kanat tarvitsevat päivittäin kalkkilisää ja proteiinin saanti tulee varmistaa.

Laji tarvitsee kunnollisen valaistuksen. Sopivia valaisimia ovat esimerkiksi Arcadian linnuille tarkoitettu UV-loisteputkivalo valaisimella, jossa on elektroninen sytytin/liitin, jotta valo ei värise stressaavasti. Myös päivänvalo eli täysspektrilamppu sopii niille, kunhan D-vitamiinin saannista huolehtii muuten kuin UV-valon avulla. Munavat kanat tarvitsevat päivittäin kalkkilisää ja proteiinin saanti tulee varmistaa.
Poikaseni ovat emojen hautomia, lemmikkioloissa kasvaneita lintuja, ja ne myydään lemmikeiksi kana-kana- tai kukko-kana-pareiksi. Pidän kirjaa lintujeni suvuista. En myy lähisukulaisia pesiviksi pareiksi.
12. Nuoska (sininaamio-smokki) x Ruoko (valkosiipikirjava (/punarintainen))
5.1.2022
1. Ranta, kana, kulta, jäi kotiin
2. Routa, kukko erikoinen liukuväri-kirjava-punarintainen? jäi kotiin
3. Talventörröttäjä, kukko valkosiipikirjava-punarintainen? - Omistaja Anni M.
4. Korsi - kukko, punarintainen? - Omistaja Anni M.
5. Kohva, kukko, punarintainen? - varattu
11. Luhta (hopea-smokki) x Varpu (kulta)
4.12.2021
1. Höttö Hopea-kulta kana
2. Kulta menehtynyt parin päivän ikäisenä
3. Smokki menehtynyt parin päivän ikäisenä
10. Huove (smokki) x Vaivero (hopea)
24.10. 2017
1. Neilikka, smokki (/hopea) kana varattu J.M.
2. Pomeranssi, smokki (/hopea) kukko
3. Anis, smokki (/hopea) kukko
4. Inkivääri, villivärinen (/hopea-smokki) kukko
5. Kaneli, villivärinen (/hopea-smokki) kukko
6. Manteli, valkosiipikirjava (/hopea-smokki) kana
7. Kardemumma, sininaamio-smokki (/hopea), kukko. Omistaja Kaisa Luukkonen
9. Vaapukka x Rahka (siniviiriäiset)
31.05.2016
1. Hieta, kulta (/kaneli-hopea), kana myyty A.S.
2. Hiesu, kulta (/kaneli-hopea). Omistaja Micaela
3. Humus, kulta (/kaneli-hopea), kukko, menehtynyt.
4. Hiekka, villivärinen (/kaneli-hopea), kana. myyty (A.S.)
24.10. 2017
1. Neilikka, smokki (/hopea) kana varattu J.M.
2. Pomeranssi, smokki (/hopea) kukko
3. Anis, smokki (/hopea) kukko
4. Inkivääri, villivärinen (/hopea-smokki) kukko
5. Kaneli, villivärinen (/hopea-smokki) kukko
6. Manteli, valkosiipikirjava (/hopea-smokki) kana
7. Kardemumma, sininaamio-smokki (/hopea), kukko. Omistaja Kaisa Luukkonen
9. Vaapukka x Rahka (siniviiriäiset)
31.05.2016
1. Hieta, kulta (/kaneli-hopea), kana myyty A.S.
2. Hiesu, kulta (/kaneli-hopea). Omistaja Micaela
3. Humus, kulta (/kaneli-hopea), kukko, menehtynyt.
4. Hiekka, villivärinen (/kaneli-hopea), kana. myyty (A.S.)
8. Hanki x Huove (siniviiriäiset)
29.05.2016
1. Nuoska, sininaamio-smokki (/valkoinen-), kukko (jäi kotiin)
2. Hyy, smokki (/valkoinen-) (kapeapiirtoinen), kukko myyty (A.M.)
3. Kohma, smokki (/valkoinen), kana. menehtynyt nokittuna
4. Tilsa, valkoinen (/smokki-), kukko myyty (A.M.)
5. Sihu, valkoinen (/smokki-), kana (jäi kotiin) menehtynyt
6. Siide, valkoinen (/smokki-), kukko (jäi kotiin)
7. Hiere,valkoinen (/smokki-) myyty (A.S.)
Osa saattaa kantaa ainakin punarintaisuutta.
06.05.2016
1. Oksana. valkosiipikirjava (/punarintainen-hopea). kana, myyty29.05.2016
06.05.2016
2. Risuna, hopea (/punarintainen), kukko. Omistaja Milla K.
3. Tikkuna, villivärinen (/punarintainen-hopea), kukko. Omistaja Milla K.
4. Keppina, villivärinen, kana menehtynyt
4. Keppina, villivärinen, kana menehtynyt
Oksana emonsa kanssa.
5. Rahka x Vaapukka (siniviiriäiset)
1. 01.01.2016 Usvan Dumbledore "Salmiakki", hopea kana. Omistaja Milla K
2. 01.01.2016 Usvan Bumblebee "Pähkinä", kulta kana. Omistaja Milla K
3. 01.01.-06.01. 2016 Hopea

Kuva Milla K.
3. Mahla ja Terva -siniviiriäisillä 7 poikasta 05.08.2014:
1. Kaarnikka, villivärinen kukko - omistaja Veera B.
- Paljon jälkeläisiä, mm. Ville Toivosella menehtynyt aikuisena
2. Mustikka, villivärinen kana - Kemi, menehtynyt aikuisena
3. Kiulukka, harlekiini kana "Varpu" - omistaja Satu L.
4. Juolukka, harlekiini kana - menehtynyt aikuisena
5. Puolukka, kulta kukko - omistaja Gustafsson
6. Vaapukka, kaneli kana - menehtynyt aikuisena
7. Herukka, valkoinen - menehtynyt aikuisena
Kuva Milla K.
3. Mahla ja Terva -siniviiriäisillä 7 poikasta 05.08.2014:
1. Kaarnikka, villivärinen kukko - omistaja Veera B.
- Paljon jälkeläisiä, mm. Ville Toivosella menehtynyt aikuisena
2. Mustikka, villivärinen kana - Kemi, menehtynyt aikuisena
3. Kiulukka, harlekiini kana "Varpu" - omistaja Satu L.
4. Juolukka, harlekiini kana - menehtynyt aikuisena
5. Puolukka, kulta kukko - omistaja Gustafsson
6. Vaapukka, kaneli kana - menehtynyt aikuisena
7. Herukka, valkoinen - menehtynyt aikuisena
Hinnasto: (hinnat voimassa toistaiseksi)
Kukot 25
Kanat 40
Omat lintuni:
Nimi: Routa
Sukupuoli: kukko
Väri: kirjava-punarintainen?
Kasvattaja: Omakasvatti
Syntymävuosi: 2022
Emä: Varpu (kulta)
Isä:Nuoska (sininaamio-smokki)
Isänemä: Huove (smokki)
Isänemänemä: Toska (valkoinen)
Isänemänemänisä: Kaarnikka (omakasvatti)
Isänemänemänisänemä: Mahla
Isänemänemänisänisä: Terva
Isänisä: Hanki (valkoinen)
Isänemänemä: Toska (valkoinen)
Isänemänemänisä: Kaarnikka (omakasvatti)
Isänemänemänisänemä: Mahla
Isänemänemänisänisä: Terva
Isänisä: Hanki (valkoinen)
Emänsisar: Ruoko
Nimi: Ranta
Sukupuoli: kana
Väri: kulta
Kasvattaja: Omakasvatti
Syntymävuosi: 2022
Emä: Varpu (kulta)
Isä: Nuoska (sininaamio-smokki)
Isänemä: Huove (smokki)
Isänemänemä: Toska (valkoinen)
Isänemänemänisä: Kaarnikka (omakasvatti)
Isänemänemänisänemä: Mahla (valkosiipikirjava)
Isänemänemänisänisä: Terva (kulta)
Isänisä: Hanki (valkoinen)
Isänemänemä: Toska (valkoinen)
Isänemänemänisä: Kaarnikka (omakasvatti)
Isänemänemänisänemä: Mahla (valkosiipikirjava)
Isänemänemänisänisä: Terva (kulta)
Isänisä: Hanki (valkoinen)
Nimi: Höttö
Sukupuoli: kana
Väri: kulta-hopea
Kasvattaja: Omakasvatti
Syntymävuosi: 2021
Isä: Luhta (hopea-smokki)
Emä: Ruoko (valkosiipikirjava)
Serkut: Routa ja Ranta
Nimi: Varpu
Sukupuoli: kana
Väri: Kulta
Kasvattaja: Kaisa Luukkonen
Syntymävuosi: 2021
Sisar: Ruoko
Nimi: Ruoko
Sukupuoli: kana
Väri: Valkosiipikirjava
Kasvattaja: Kaisa Luukkonen
Syntymävuosi: 2021
Sisar: Varpu
Nimi: Luhta
Sukupuoli: kukko
Väri: Hopea-smokki
Nimi: Nuoska
Sukupuoli: Kukko
Väri: Sininaamio-Smokki (/valkoinen)
Kasvattaja: Omakasvatti
Syntymäaika: 29.05.2016
Sukupuoli: Kukko
Väri: Sininaamio-Smokki (/valkoinen)
Kasvattaja: Omakasvatti
Syntymäaika: 29.05.2016
Lopetettu: 27.1.2024
Emä: Huove (smokki)
Emänemä: Toska (valkoinen)
Emänemänisä: Kaarnikka (omakasvatti)
Emänemänisänemä: Mahla
Emänemänisänisä: Terva
Isä: Hanki (valkoinen)
Emä: Huove (smokki)
Emänemä: Toska (valkoinen)
Emänemänisä: Kaarnikka (omakasvatti)
Emänemänisänemä: Mahla
Emänemänisänisä: Terva
Isä: Hanki (valkoinen)
MUISTOISSA
Sukupuoli: Kukko
Väri: Hopea
Kasvattaja: Peräisin Hollannista, pesinyt aikaisemmin Veera B:lla
Pari: Huove
Nimi: Huove
Sukupuoli: Kana
Väri: Smokki (/valkoinen +punarintainen?)
Kasvattaja: Ville Toivonen
Syntymäaika: 2015
Emä: Toska (Veera B.), valkoinen
Emän isä: Kaarnikka (white winged pied) (minun kasvattamani)
Emän isän isä: Terva [kulta (/valkoinen)] (edesmennyt, kasvattaja Anni Pohja)
Emän isän emä: Mahla [white winged pied (/valkoinen)] (edesmennyt, kasvattaja Maxiini Puomila)
- Mahlan vanhemmat saksalaisista siitosmunista
Isä: Dyfra, darth vader
Parit: Pesinyt edesmenneen Hanki-kukon kanssa, nykyään parina Vaivero
Nimi: Sihu
Sukupuoli: Kana
Väri: Valkoinen (/smokki)
Kasvattaja: Omakasvatti
Syntymäaika: 29.05.2016
Emä: Huove (smokki)
Emänemä: Toska (valkoinen)
Emänemänisä: Kaarnikka (omakasvatti)
Emänemänisänemä: Mahla
Emänemänisänisä: Terva
Isä: Hanki (valkoinen)
Nimi: Siide
Sukupuoli: Kukko
Väri: Valkoinen (/smokki)
Kasvattaja: Omakasvatti
Syntymäaika: 29.05.2016
Emä: Huove (smokki)
Emänemä: Toska (valkoinen)
Emänemänisä: Kaarnikka (omakasvatti)
Emänemänisänemä: Mahla
Emänemänisänisä: Terva
Isä: Hanki (valkoinen)
Sukupuoli: Kana
Väri: Punarintainen (/valkoinen?)
Kasvattaja: Ville Toivonen
Syntymäaika: 2015
Emä: Toska (Veera B.), valkoinen
Emän isä: Kaarnikka (minun kasvattamani)
Emän isän isä: Terva (edesmennyt, kasvattaja Anni Pohja)
Emän isän emä: Mahla (edesmennyt, kasvattaja Maxiini Puomila)
Isä: Dyfra, darth vader
Pari: Pesinyt edesmenneen Rahkan kanssa.
---
Sukupuoli: Kana
Väri: Kaneli (/hopea)
Kasvattaja: Omakasvatti
Syntymäaika: 05.08.2014
Emä: Mahla (white winged pied (/valkoinen))
Isä: Terva (kulta (/valkoinen))
Pari: Rahka
Muuttanut uuteen kotiin!
Sukupuoli: Kukko
Väri: Kulta (/hopea-kaneli)
Kasvattaja: Omakasvatti
Syntymäaika: 31.05.2016
Emä: Vaapukka (kaneli, omakasvatti)
Emänemä: Mahla (valkosiipikirjava)
Emänisä: Terva (kulta)
Isä: Rahka (kulta-hopea)
Nimi: Hanki
Sukupuoli: Kukko
Väri: Valkoinen (/smokki)
Kasvattaja: Iina R (tullut välikäden kautta)
Pari: Huove
Nimi: Rahka
Sukupuoli: Kukko
Väri: (Kulta-?)hopea
Kasvattaja: Jenny
Emojen kasvattaja: Satu Laine
Elinaika: 2015-13.6.2016
Emä: Binjan
Isä: Poju
Sukupuoli: Kana
Väri: Valkoinen
Kasvattaja: Omakasvatti
Emä: Mahla
Isä: Terva
Nimi: Mahla
Sukupuoli: Kana
Väri: Valkosiipikirjava
Kasvattaja: Maxiini Puomila
Nimi: Pihka
Sukupuoli: Kana
Väri: Kulta
Kasvattaja: Anni Pohja
Elinaika: 14.8.2010-19.4.2014
Nimi: Terva
Sukupuoli: Kukko
Väri: Kulta
Kasvattaja: Anni Pohja
Elinaika: 14.8.2010-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti