Havu ja Möökö (H&M :D) ovat saaneet kaksi poikasta. Munia on kuoriutumatta vielä kaksi, joista kolmonen on ollut haudonnassa tänään jo 22 päivää, mikä mainitaan usein kehittymisen maksimiajaksi, joten se ei ehkä enää kuoriudu. Molemmissa päältäpäin katsottaessa näkyisi olevan ilmatasku, joten ne ovat ainakin lähteneet kehittymään. Emot hautoivat taas nonstoppina, joten en päässyt alkuvaiheessa niitä läpivalaisemaan. Tässä vaiheessa munia ei kannata enää siirrellä, sillä mahdollisesti kuoriutumassa oleva poikanen voi kadottaa suuntansa. Poikasten asennolla on merkitystä hieman samaan tapaan kuin ihmisvauvoilla, joskin tekniikka on aivan eri. Nelosta voi odotella ainakin sunnuntaihin saakka.
Ensimmäinen poikanen on harlekiini. Jos se on tyttö, voi sillä olla helmiäinen ja dominoivahopea selviää vasta, kun sulat alkavat puhjeta. Nimesin sen ysäriteeman mukaan Bailandoksi. Kakkospoikanen, Barbie Girl, on vähintään valkokasvo-harlekiini.
Bailandon kehitys on minusta ollut hitusen jäljessä verrattuna esimerkiksi edelliseen poikueen kehitykseen. Sitä on ruokittu hyvin - ehkä liiankin tiuhaan - mutta pienempi on kasvanut suhteellisesti paremmin. Bailandon iho on myös hitusen punakampi ja kuivemman oloinen kuin pikkusisaruksensa. Ihon väri ja pullollaan oleva kupu voi viitata liian vähäisen nesteen saamiseen. Emot syövät hyvin kaikenlaista kypsennettyä ja tuoretta ruokaa, mutta joskus poikasen kupuun ei silti pääse tarpeeksi nestettä, mikä voi hidastaa ruoansulatusta ja aiheuttaa kehon kuivumista. Nesteytykseen paras olisi kookosvesi, mutta koska sitä ei tähään hätään ollut, annoin poikaselle pipetillä lämmitettyä vettä pari pisaraa, jonka jälkeen painelin kupua lämmitetyin käsin erittäin varovasti. Kupu tuntui onneksi pehmeältä, joten nyt vain seurailen, että kupu pääsee myös välillä tyhjentymään. Muuten poikanen voi hyvin. Yritän pitää edelleen ilmankosteuden kunnossa suihkuttelemalla ilmaa säännöllisesti, koska pakkasella kuiva ilma voi myös kuivattaa ihoa.
Yritin myös rengastaa Bailandon, mutta se oli kuvastakin näkyen aivan liian aikaista. Rengas putosikin heti pois, joten katson olisiko huomenna sopivampi päivä. Tilasin jälleen poikueelle ruostumattomasta teräksestä tehdyt tunnisterenkaat. Teräsrenkaat maksavat monin kerroin alumiinisia enemmän, mutta koska alumiinin haitallisuudesta elimistölle on ollut viime aikoina niin paljon puhetta, olen satsannut renkaisiin hieman enemmän. Tämän vuoden renkaat olivat leveämpiä kuin edelliset, joten ne ovat hitusin turhan painavia. Ensi kerralla voisin kysellä etukäteen niiden mallia. Tein päätöksen käyttää jatkuvaa numerointia eli tämän poikueen numerointi alkaa nelosesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti