torstai 24. syyskuuta 2015

Epäkesyn neitokakadun häkitys

Kuinka moni kasvattaja voi jopa maailmanlaajuisesti sanoa luovuttaneensa emojen kasvattamat poikasensa uusiin koteihin ottamatta niitä koskaan käsin kiinni? Minulle on joskus vaikeaa hehkuttaa omaa onnistumistani, mutta nyt olen niin suunnattoman ylpeä onnistumisestani, että sallin sen itselleni. B-poikueen molemmat poikaset on nyt luovutettu uusille omistajilleen, eikä kumpaakaan siirretty matkahäkkeihin kiinniottamalla tai kädellä siirtämällä, vaan molemmat houkuteltiin palkkioin kannustamalla niihin omaehtoisesti.



Kuvia Bambista (dominoivahopea-harlekiini), taustalla Halla (valkokasvo-kaneli-harlekiini-helmiäinen)

Houkuttelin aluksi Bambia (Usvan Bailando) häkkiin herkkujen avulla muutaman päivän ennen sovittua hakuajankohtaa. Bambi ei koskaan ollut ollut varsinaisessa häkissä kasvettuaan aviaariossa, joten täytin hieman suuremman häkin hirssintähkillä ja varsinaisella ruokalautasella. Varmistin, että tottuneemmat näyttivät esimerkkiä käymällä häkissä ruokailemassa, jotta linnut eivät arkuuttaan jäisi tyhjin vatsoin. Lisäksi tarjoilin kuivaruoan kerran päivässä normaalisti, jotta kaikki varmasti saisivat syötävänsä. Tuoreruokaa oli tarjolla jatkuvasti helpommin saatavasti ja pellavakuivikkeissa oli joka tapauksessa runsaasti irtosiemeniä, joten minkäänlaista nälkiinnyttämistä en harjoittanut.

Kun olin sovittua päivää edeltävänä yönä silmät ristissä kuuden-seitsemän tunnin jälkeen hirssien kanssa houkuttelemassa oikeita lintuja häkkiin, jouduin dilemman eteen: joko ottaisin kotia vaihtavat linnut kiinni pimeässä pyyhkeen avulla tai tuottaisin ostajille pettymyksen ilmoittamalla tapaamisen siirtymisestä. Mietin hetken. Juuri tässä asiassa haluan erottua linnun myyjänä ja kasvattajana eläinkauppiaista tai keskieurooppalaistyyppisistä tarhakasvattajista: linnun etu menee ihmisten edun edelle!

Laitoin innokkaat uudet omistajat pettymään ja odottamaan vielä viikon. Pitkästyttävän, tuskastuttavan, hermoja raastavan ja aikaa vievän houkuttelun, palkitsemisen, odottelun ja ideoinnin seurauksena minulla oli monen toiston jälkeen oikea nimeltä kutsuttu nuorikko häkissä niin, ettei se yhdistänyt minua lainkaan kiinnijäämiseen!

Jes!

Vaikka sekä myyjä että ostaja joutuisivat odottelemaan kuukaudenkin linnun saamista pakottamatta häkkiin, on linnun kotiutumisen ja ihmisiin luottamuksen kannalta valtava merkitys onko se otettu väkisin jo muutenkin stressaavan muuton yhteydessä kiinni käsin vai ei.

Joskus sairas- tai muissa hätätapauksissa lintu on otettava kiinni keinoja kaihtamatta. Tulee mieleen esimerkkejä, joissa lintu vuotaa verta, toisilleen vaaralliset lajit ovat päässet samaan häkkiin, tulipalovaara tai teflonhöyryjen pääsy lintujen tiloihin, jolloin kesyyntyminen ja luottamus ovat tärkeyslistalla toisena. Kuitenkin niissä tapauksissa, joissa ainoa vaara on ihmisen kärsimättömyyden tuska, oikeat valinnat voivat mahdollistaa linnun hyvinvoinnin ja vähemmän stressitason lemmikkinä pitkän ajan päähän.

Tipsu ja Bambi päätyivät yhdessä todella hyvään kotiin, jossa saavat olla jatkuvasti vapaana kahden lajitoverinsa kanssa.

"Villin" linnun häkitys


Lemmikkilinnut Suomessa ovat aina syntyneet lemmikkioloissa. Villillä linnulla viitataankin puhekielessä yksilöihin, jotka eivät ole käsikesyjä. Paras tapa toimia linnun kanssa, joka ei ole kesy, on kouluttaminen käyttäen vahvisteina palkkioita (useimmiten herkullista ruokaa, kuten neitokakadujen kohdalla hirssiä tai paloiteltuja auringonkukansiemeniä). Tässä on kuitenkin eräs tapa yrittää häkittää tottumaton lintu esimerkiksi muuttoa varten ilman ylimääräistä stressiä (ei siis koulutusohje):

Tärkein sääntö: Älä ikinä jätä valvomatta naruja linnun ulottuville!  Lintu kuin lintu sotkeentuu helposti periksiantaviin naruihin, nyöreihin ja lankoihin ja pahimmillaan kuristuu hengiltä.

1. Aseta matkahäkkiin orsi siten, että siihen on helppo siirtyä suoraan luukulta. Kuvan mukaisesti voi tukea luukun pysymään puoliavoinna.

2. Täytä häkki ruhtinaallisesti lintusi mieliruoalla. Hirssi on usein helppo valinta. Lyhyellä (max pari tuntia) aikavälillä voit ottaa muualta lintujen tiloista ruoat pois. Jätä vesiastia! Pidemmällä aikavälillä jätä perusruoka, mutta tarjoa parhaimmat ruoat ainoastaan häkissä (= häkki on houkuttelevampi kuin perusruokakuppi).

3. Punainen lanka demonstroi narua, jolla luukun voi sulkea kauempaa (omassa tapauksessani aviaarion ulkopuolelta). Tarkoitus on, että linnun uskallettua häkkiin ihminen ei lähestymällä luukkua sulkemistarkoituksessa pelota lintua pakoon. Mitä kauempana olet "ansasta", sitä heikommin kiinni jäävä lintu yhdistää negatiivisen tapahtuman sinuun.

4. Odota. Odota kärsivällisesti tunteja päivässä. Älä näytä linnulle kärsimättömyyttäsi. Viheltele, juttele, osoita elekielelläsi tilanteen olevan vaaraton. Poista narut aina kun kyllästyt siltä päivältä odottelemaan.

5. Onnistu saamaan lopulta lintu häkkiin! Sulje luukku. Poista narut. Lintu on valmiina uuteen kotiinsa, terveystarkastukseen tai muuttoon ilman merkittävää traumaa. Tarkista, että pohja ja luukut pysyvät siirron aikana varmasti kiinni. Käytä tarvittaessa pohjan ali kulkevia kiinnitysnyörejä ja lukkoja luukkuihin.

6. Perehdy koulutustapaan nimeltään positiivinen vahvistaminen ja aloita pitkäjänteinen koulutus, jotta seuraava kerta olisi helpompi. Villiäkin lintua voi kouluttaa esimerkiksi target-kepin ja naksuttimen avulla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti