Höpsöt hopeat

Pari hassua kuvaa löytyi pokkarin muistikortilta:

Möököllä on pitkään näkynyt maskin lähistöllä tummempia sulkia.

Olenkin aina vähän leikkimielisesti ajatellut, että jos se sillä ei ole harlekiinia,

sen kalottialue olisi kauniin tumma. Viime sulkasadossa Möökö kasvatti

kauniin helmiäissulan! Jännää on se, että Möököhän on koiras ja

helmiäinenkin on sillä vain piilevänä!

Möökön poika Aie puolestaan koristeli töyhtönsä kauniilla tupsulla, jonka kanssa se lenteli ainakin puoli tuntia :D Vasemmalla D-poikueen emo Havu ja oikealla Ida-Emilian kasvatti Mana. Idalta tuli myös toinen harmaa piilovalkkari morsianehdokkaaksi tupsupäälle. Nimi on vielä päättämättä.

+

Kuinka monta tipua löydät?

Siniviiriäisen poikasen elvytys

Kiireisen kevääni takia Vaapukan ja Rahkan ensimmäisen poikueen kultatipu Bumblebeen elvytystarina jäi kirjoittamatta. Pikkuinen oli siis ajautunut heti kuoriutumisen jälkeen yli metrin päähän emostaan ja tyhjien kuorien lukumäärän perusteella etsin kadonnutta poikasta. En aluksi edes huomannut sitä litteänä purujen seassa ja löytäessäni se oli täysin kylmettynyt, liikkumaton ja kuivettunut. Kuivumisesta seuraa myös neitokakaduilla ihon violetin sävyistä punoitusta, joka ei näy juurikaan näissä kuvissa, mutta jonka näkee yleensä melko helposti poikasia tarkkailemalla. Kirjoitin kokemukseni ja lukemani perusteella myös tästä ohjeet vastaisuuden varalle.

Poikanen oli löytyessään kuolleen näköinen. Etenkään vastakuoriutuneiden kanssa ei kannata silti luovuttavaa, vaan yrittää lämmittää ja nesteyttää. Jos poikanen on elossa, se alkaa hitaasti haukkomaan henkeään, vaikka olisi tajuton. Kuolleella poikasella saattaa olla auki kuivuneet silmät, joista tunnistaa menetetyn tapauksen.

Tipun tai muun poikasen elvytyksessä lämpö on olennainen asia. Kädet kannattaa desinfioida ja antaa kunnolla haihtua alkoholista - mielellään poikanen kannattaa myös suojata talouspaperilla tai kankaalla, jotta ei tartuta untuviin hikeä ja bakteereja. Lämmitykseen voi käyttää hehkulamppua, infrapunalla toimivaa lämpölamppua tai hätätapauksessa vaikka omaa lämmintä hengitystä, kunhan ei suoraan höngi bakteereja poikaseen. Siniviiriäisen poikanen tarvitsee ensimmäisenä viikkonaan 35ºC lämpötilan selviytyäkseen. Varo paistamasta poikasta liian kuuman lampun alla! Käytä muutaman sekunnin välillä huoneenlämmössä.

Sisäelinten elintoimintoihin tarvitaan myös riittävä nesteytys. Poikaselle annetaan pisaroittain pipetillä, pillillä tai ruiskun kärjellä varovasti vettä, apteekin suolaliosta, kookosvettä tai hyvin hyvin laimeaa vesi-poikasruokajauhesekoitusliosta, siten, että yksi pisara koskettaa poikasen nokkaa ja poikanen refleksimäisesti juo nesteen. Joissakin villien linnunpoikasten pelastusohjeissa kirjoitetaan, että poikaselle voi antaa pisaran väljähtynyttä coca-colaa. Coca-cola sisältää pienen määrän kofeiinia, joka on linnuille myrkyllistä. Äärimmäisen pieni annos voi toimia "shokkina" ja saada sydämen tykyttämään ja laittaa elimistön taistelutilaan. Älä ruiskauta nestettä poikasen kurkkuun, sillä voit vahingoittaa sitä. Poikaset ovat erittäin pieniä! Älä myöskään myrkytä poikasta useammilla pisaroilla coca-colaa. Kookosvesi on parasta nesteytysjuomaa, koska se sisältää elektrolyyttejä samassa suhteessa kuin veri. Sitä tai vettä annetaan poikaselle pisaroittain kunnes poikanen alkaa virota tai vastustaa sitä. On vaikea antaa tarkkaa ohjetta kuinka monta pisaraa ja kuinka usein tulee antaa, mutta ihon värin pitäisi muuttua normaalin vaaleanpunaiseksi ja poikasen tajunnan palata. Piipitys on hyvä merkki!

Tässä sama poikanen noin tunnin päästä elvytyksen aloittamisesta. Välillä tilanne vaikutti toivottamalta, mutta ajoittainen silmien avaaminen, hennot piipitykset ja pystyasentoon hakeutuminen olivat toivoa antavia merkkejä.

Poikanen on kuvassa edelleen puolikuntoinen: silmät ovat kiinni, se ei vielä pysy kokonaan omilla jaloillaan (poikasten kuuluisi heti kuoriuduttuaan pystyä ryömimään emon siipien lämpöön ja seuraamaan emoaan), siivet harottavat..

Tässä Bumblebee kutsuu jo vienosti emoaan. Hienoa! Vielä se ei pärjännyt emonsa tahdissa, joten jatkoin aputoimia. Tässä vaiheessa sekoitin jo hieman käsinruokintajauhetta veteen, jotta poikanen saisi myös energiaa vatsantäytteestä.

Bumblebee toipuneena :) Se kasvoi täysin normaalisti terveeksi aikuiseksi.

Siniviiriäisten yhdistäminen ja poikasen elvytys

Siniviiriäisten yhdistäminen

Poikaset sietävät yleensä toisiaan hyvin siihen saakka, kunnes ne alkavat saana noin viisiviikkoisina alkavat tulla sukukypsiksi. Tämä poikue on vielä aikuisinakin hyvää pataa keskenään aviaarioon siirrettynä.

Siniviiriäiset ovat pareittain pidettäviä lintuja. Useita muita viiriäislajeja pidetään parvissa, joten moni yrittää samaa myös sinisillä. Siniviiriäisten yhdistämisestä ja parvikoosta tulee puhuttua paljon poikasten varaajien kanssa, eikä asiasta löydy ainakaan suomen kielellä juurikaan ohjeita, joten omaan kokemukseeni ja oppimaani pohjautuen pohtiva ohjeistava kirjoitus lienee paikallaan!

Helpointa on ottaa kasvattajalta valmiiksi toisiinsa tottunut sisaruspari tai jo toisiinsa tottunut pariskunta. Varsinkin pesitystä suunnitteleva joutunee hankkimaan viirunsa eri paikoista, jolloin linnut täytyy totuttaa toisiinsa. Siniviiriäiset ovat kivoja ja vaivattomia lemmikkejä, joiden huonoin puoli on niiden herkkyys tappeluille. Joskus ikävimmissä tapauksissa tappelu voi johtaa kuolemaan. Tärkeintä harrastuksessa onkin pitää huoli, että linnut tulevat keskenään hyvin toimeen. Useimmiten alun jälkeen pariskunta on lopun elämäänsä kuin paita ja peppu, mutta joskus etenkin hautominen ja keräämättömien munien puolustaminen voi johtaa kanan yllättävää aggressiivisuuteen. Joskus kukot ovat myös liian innokkaita parittelemaan alistuvan kanan kanssa, mikä voi johtaa jahtaamiseen ja stressaantumiseen. Kipeä lintu voi myös muuttua puolustavaksi, mikä taas voi enemmän provosoida toista hyökkäämään. Suosittelenkin, että kyyryssä alistuminen, kiivas potpotus ja hyökkäily haavoista puhumattakaan johtaa aina ainakin väliaikaiseen eristämiseen, jotta linnut saavat rauhoittua. Suurissa jaloittelutiloissa riidat eivät välttämättä kärjisty, koska linnut pääsevät toisiaan hyvin pakoon ja esimerkiksi hautova kana saa tarpeeksi omaa rauhaa.

Jotkut siniviiriäiset tulevat heti toimeen päästyään samaan asumukseen ja nukkuvat ensimmäisen yönsä pyllyt vastakkain. Etenkin suurissa tiloissa kasvaneet poikaset voivat sietää toisiaan hyvin pienessä parvessa, ja silloin tällöin kuulen, että kukko ja pari-kolme kanaa ovat asuneet pitkään sopuisasti keskenään. Itselläni on tällä hetkellä myös kaksi nuorta kukkoa, jotka pitävät kovasti toisistaan, kun joskus taas kolmas pyörä tai kilpaileva kukko aiheuttaa välittömän tappelun. Nämäkin ovat yksilöitä. Valitettavasti sopuisasti käyttäytyneet linnut voivat joskus yllättää ja itse tein kamalan virheen luottaessani liikaa kasvattieni kiltteyteen ja jouduin hautaamaan kasvattamani smokki-kanan epäonnisen yhdistämisen jälkeisenä aamuna. Se sai minut kirjoittamaan säännöt, joita noudattamalla minimoi riskit vastaavanlaiseen surutapahtumaan. Valitettavasti vaisto ja aikaisempi kokemus eivät aina johda oikeisiin intuitioihin. Tässäpä siis minun ohjeeni turvalliseen yhdistämiseen ja yhteiseloon:

• Siniviiriäisiä pidetään pareittain: kukko+kana sekä kana+kana -yhdistelmät toimivat yleensä parhaiten.
• Älä laita uutta lintua pariskunnan asumukseen.
• Yhdistä parit molemmille uudessa asumuksessa tai sisustuksessa, jotta aikaisempi asukki ei puolusta kotiaan.
• Älä yhdistä uutta lintua hautovan tai pesäänsä munia kerryttäneen kanan kanssa - se useimmiten puolustaa pesäänsä.
• Suosittelen aina uusien lintujen totuttamista toisiinsa aluksi verkkoseinän tai lasin takana.
• Erota jahtaavat ja potpottavat linnut uudestaan, jos yhdistäminen ei aluksi onnistu.
• Älä yhdistä lintuja, joilla on haavoja: ne voivat provosoida toista nokkimaan lisää.
• Huolehdi, että linnuilla on suojapaikkoja ja tarpeeksi tilaa paeta toista lintua tarvittaessa.
• Seuraa yhdistettyjä pareja erityisen huolellisesti ainakin muutaman päivän yllättävien tappeluiden varalta.
• Älä lannistu! Joillakin linnuilla kestää tottua toisiinsa. Kunhan linnut eivät stressaannu ylettömästi tai noki toisiaan, aluksi riitelevästä pariskunnasta voi tulla erottamaton. Riitelyn jälkeen tauko erillisissä asumuksissa voi antaa mahdollisuuden uuteen rakkauteen - pariskunta voi tutustua toisiinsa uudestaan. Kaikkien kemiat eivät kuitenkaan välttämättä kohtaa ja joskus toisen linnun vaihto voi olla ratkaisu.

Uuteen asumukseen siirtyminen aiheuttaa yleensä ainakin muutaman päivän pöllämystymisen. Tätä mielialaa voi käyttää yhdistämisessä hyväksi, sillä kumpikaan ei puolusta asumustaan. Hämmentyneet linnut saattavat hakeutua toistensa viereen nukkumaan. Yhdessä nukkuminen on erittäin hyvä merkki!

Siniviiriäisten poikaset (coturnix chinensis)

Siniviiriäiskanani Mahla osoitti haudontahaluja, joten tartuin heti sopivana hetkenä mahdollisuuteen saada luomuhaudottuja poikasia. Lajia on lisäännytetty huomattavan paljon haudontakoneissa, joten harmillisen monelta yksilöltä on kadonnut vietti hautoa ja kasvattaa poikasensa. Onneksi saksalaisperäinen kanani osoittautui tehtävään mitä parhaimmaksi kanaemoksi!

Lukemani perusteella oletin poikasten suunnilleen paleltuvan huoneenlämmössä kylmyyteen, tukehtuvan pohjamateriaaliin tai joutuvansa emonsa syödyksi, joten varaudun hyvin ja siirsin kanan pesimään lasiterraarioon. Mahla ei osoittanut minkäänlaista aikomusta pesänrakentamiseen ja pariskunnan molemmat osapuolet vaikuttivat hämmentyneiltä yllättävästä erostaan. Kukko pääsi siis kanansa luo opastamaan perheenperustamisessa. Ei tullut perhettä eikä perustuksia. Viiriäiseni vaikuttivat häiriintyvän lasista heijastuvista ylimääräisistä lajikumppaniesta, joihin eivät tottuneet muutaman viikonkaan jälkeen. Kokemusteni perusteella viiriäiset ovat tietyllä tapaa hyvin oppivaisia, mutta tietynlaisia vajavaisuuksia sanoisin esiintyvän niiden päättelykyvyssä.

Kana kyllä kasasi muutaman kauniin heinäpesän, mutta munat vieritettiin jostain päähänpistosta aina eri kasoihin, eikä hommasta tuntunut tulevan lasta eikä peetä. Viirut muuttivat takaisin usean neliömetrin aviaarionpohjalle ja saman tien oli täydellinen pesä rakennettu, kana istahti hautomaan ja kukkokin sai suuressa tilassa olla rauhassa pirttihirmultaan. Yrittäkööt sitten siellä, ajattelin ja olin kauhuissani suuren tilan ja neitokakadujen riskeistä. Tulin ajatelleeksi, että nettikirjoittajat ovat väärässä. Lajin hautomainnostuksessa ei ole ehkä mitään vikaa. Moittivat, että siniviiriäiset hautovat vain suurissa tiloissa. Miksi niiden pitäisi lisääntyä laatikossa? Viehätyin tilasta ratkaisuna ja annoin kukon olla loppuun saakka kanansa rinnalla, vaikka muutaman kerran se häädettiin pesän luota kauemmas tepastelemaan.

Toisina öinä molemmat nukkuivat pesässä vieretysten, keskellä haudonta-aikaa kana oli koko yön poissa muniensa luota ja olin jo varma että ne lakkaisivat kehittymästä. Jotkin sivustot sanovat haudonta-ajaksi niinkin vähän kuin 16 päivää, joten olin hyvinkin positiivisesti yllättynyt, kun 20. päivänä kun ensimmäiset pikkutiput kurkistivat emon alta. Sain seurata loppujen kuoriutumista etäältä ja todistin kuinka Terva-kukko kävi nokkaisemassa yhtä vaaleista poikasista heti kun poikue kävi ensimmäistä kertaa pesän ulkopuolella. Itseäni syyttäen pyydystin saman tien kukon asumaan erillään.

Nopeasti kävi ilmi, että toisiksi vaalein poikasista, jonka nimesin Vaapukaksi, oli jalkavikainen. Se käytti vain toista jalkaansa liikkumiseen, hyppien ansiokkaasti terveen jalkansa ja rintansa avulla vikkelästi eteenpäin. Liikuttaessa jalka toimi normaalisti. Varpaat olivat suorassa. Kanojen tipujen kieroon kasvaneita jalkoja tuetaan erilaisin sandaalein, jotka on tehty reipistä ja pahvista, mutta vika ei selvästi ollut varpaissa, eikä mustelma tai virheasento paljastanut murtumaakaan. Eläinlääkärin röntgenkuvaukset jo huvittivat: mehiläisen kokoisia lintuja on hieman vaikeahko nukuttaa. Mielessäni oli tietenkin koko ajan, että kukko oli aiheuttanut jalkakivun tai toisaalta kukko olisi huomannut rampauden ja luonnonmukaisesti aikonut syödä viallisen poikasen, mutta en ensiviehätyksessä vielä muistanut oliko pahoinpidelty sittenkin kaikkein keltaisin poikanen. Itsesyyttely ei auttanut, enkä muutenkään voinut tipua auttaa, joten asetin painon alle tiheäsyisen pöytäliinan ruokintapaikkaan, josta olisi parempi tuki hentojen jalkojen alle. Viikon Vaapukka reippaasti sinnitteli muiden mukana rampana ja koki sitten ihmeparantumisen. Iloitsin! Ehkä jalkaan oli tullut pieni murtuma kuoriutuessa ja lepuuttaminen oli tarpeeksi vamman parantumiselle. Varmuuden vuoksi annan poikasen vain lemmikiksi, jotta mahdollinen geneettinen huonojalkaisuus ei periydy. 

Emolla oli niin merkittävä rooli poikasten kasvatuksessa, että ihmettelen kuinka koneessa kasvatetuista voi tulla oikeita viiriäisiä. Jatkuvasti emo seurasi poikastensa liikkeitä, näytti niille esimerkillään syömisen ja juomisen ja äänillään kutsui mukuloitaan, jotka myös oma-aloitteisesti pyrkivät tuon tuosta äitinsä alle lämmittelemään. Pelko siitä, että ne pääsisivät aviaarion rakenteista karkuun tai muuten kylmettyisivät seikkailuillaan oli turha, sillä ne eivät montaa sekuntia seikkailleet poissa emonsa helmoista.

Nimesin poikaset marjoiksi:

Usvan Kaarnikka: Villivärinen kukko

          Mustikka: Villivärinen kana

          Kiulukka: Harlekiini kukko?

          Juolukka: Harlekiini

          Puolukka: Kulta kukko

          Vaapukka: Kaneli

          Herukka: Valkoinen

Oli ilahduttavaa, että poikasia tuli niin montaa väriä. Isä on väriltään kulta eli golden pearl, joka periytyy dominoivana ja jota ei saa yhdistää toiseen kullanväriseen, sillä väri on homotsygoottina letaali eli kuollettava. Emo puolestaan on väriltään harlekiini. Anni Pohjan mukaan maailmalla on epäselvää onko harlekiini (pied), kirjava ja valkoinen eri värejä geenien perusteella vai ovatko ne vain eri asteita samasta väristä. On myös epäselvää onko oman kanani harlekiini hetero- vai homotsygoottinen, sillä samaan tapaan valkoiset primäärisulat voivat olla merkki ns. piilevästä harlekiinista kuin neitokakadujen valkoiset niskalaikut. Ajatus juontuu siitä että yksi tipuista on keltainen. Olen selannut lukuisia kuvia sekä yleisestä hopea- että Suomessa harvinaisesta tai tällä hetkellä olemattomasta valkoisesta väristä vastakuoriutuneista nuorikoihin ja vielä nytkin kun poikaset ovat kasvoja lukuunottamatta sulassa ja varhaisimmat puskevat punaisia vatsoja ja leukalappuja, en edelleenkään näe häivähdystäkään hopeasta tai hopean paljastavasta hailakasta sulkakuvioinneista. Eli: Vaalein tipu olisi valkoinen. Väri on resessiivi ja jos minulla on ehkä sattunut erikoinen tuuri ja kukolla on ollut piilevä kirjavuus/valkoinen. Olisi outoa, että osa valkosiipisistä poikasista olisi eri väriä geenien perusteella kuin valkoinen, mikä tarkoittaisi sitä, että molemmilla vanhemmilla pitäisi olla resessiivisenä sekä harlekiini että valkoisen geenit. Todennäköisempää olisi että Mahlalla ja kahdella poikasella olevat valkoiset siivenkärjet viittaavat piilevään harlekiiniin, kukolla on näkymättömänä myös saman geenin alleeli ja yksi poikanen on saanut voimakkaan harlekiinin eli valkoisen näkyväksi.

Tai yksinkertaisesti keltainen tipu paljastuu aikuispuvussaan sittenkin vain yleiseksi hopeaksi ja kaikki valkosiipiset ovat heterotsygoottisia harlekiineja, jotka ovat perineet värin siis ainoastaan äidiltään.

Tarkoituksenani on jättää yksi naaraspoikasista kakkoskanaksi kotiin. Yleensä siniviiriäiset tulevat toimeen parhaiten kukko-kanapareina, mutta meillä on niin paljon tilaa että kolmikko voi toimia hyvin - etenkin kun kanoilla on sukulaisuussuhteen vuoksi hyvät välit luonnostaan.

Kukko on ollut eristyksensä vuoksi erittäin onneton, silmin nähden jopa masentunut! Jos eläimen lajinomainen käyttäytyminen voi kapeutua niin voimakkaasti joutuessaan eroon lajikumppaneistaan kuin Tervan, voin suoraan nähdä yhdenmukaisuuden masentuneisiin ihmisiin. Kukko lähinnä istui paikallaan huutaen sydäntäriipivästi kutsuhuutojaan, tuskin syöden tai juoden saati muuten tutustuen ympäristöönsä, kylpien tai kuopien. Toinen kana mahdollistaisi lisäännyttämisen niin, että kukolla olisi seuraa myös poikasten kasvatusten ajan. Se mahdollistaisi samalla sekä emojen hyvinnoinnin sekä poikasten parhaan ja luonnonmukaisimman kasvatustavan samaan aikaan.

Vasemmalta oikealle: Kukoksi kasvanut kullanvärinen, kaneli sekä kaksi normaaliväritteistä poikasta.