Uutisia

Piu ja Aie saivat pesäpöntön. Pesintä ei välttämättä onnistu, sillä Piu on muninut silloin tällöin ilman paritteluakin ja Aie on ollut hyvin kiintynyt äitiinsä. Naavakin hieman huusi aluksi Piun perään, sillä pari kokeili menestyksetöntä haudontaa keväällä. Piu ei ole kovin tarkka syrjähypyistään ja Aie on hyvä saada vieroitettua perhesuhteestaan joka tapauksessa, joten tämä voi parhaimmillaan olla erinomainen ratkaisu. Puhumattakaan lintujen ominaisuuksista, jotka voivat tukea toisiaan: Piun erittäin tumma ja tuuhea sulkapeite yhdessä Aieen todella hienon dominoivahopeakuvioinnin kanssa. Odotan jännityksellä kolmatta suomalaista hopeasukupolvea!

Jännetupentulehdus on hiljentänyt minut pakkokeinoin, mutta innostukseni ei ole laantunut. Uhmakkaasti näpyttelenkin vasurilla kuulumiset meidän lintukodostamme!

Barbie Girl - uudelta kutsumanimeltään Taisto - muutti uuteen kotiinsa. Omistajaksi sain sille mitä parhaimman harrastajakodin pienestä poikaparvesta. Koulutukseni ja pikkuisen kultainen pelottomuus mahdollistivat poikasen saamisen häkkiin luoksekutsun ja hirssin voimin, vaikka se ei ollut vielä koskaan käynyt varsinaisesti häkissä. Jonkin aikaa siinä jouduttiin seisoskelemaan, mutta muutaman toiston jälkeen Taisto astui itse matkahäkin orrelle ja sain oven suljettua. Orrelle astumista ja luoksetuloa olimme treenanneet ahkerasti oma-aloitteisuuttapalkitsemalla. En olisi voinut olla ylpeämpi!

Tipu täytti 20 vuotta Vappuna! Se on edelleen erinomaisessa sulassa ja virkeä, vaikka olemukseltaan opitusti passiivinen käsinruokintamenneisyytensä takia. Se on kuitenkin saanut yskäkohtauksia, joihin ei olla monen eläinlääkärikäynnin ja lääkekuurin avulla saatu selvyyttä. Eläinlääkäri piti nukutusta vaativia perusteellisempia tutkimuksia liian riskialttiina ja Tipun perusvointi on kuitenkin hyvä.

Bailando on vielä sairastumisperuutuksen vuoksi minulla. Sen kesyttäminen on jäänyt ikävästi käteni vuoksi kesken, mutta siitä on tullut todella kaunis ja hirssiä se käy kutsusta syömässä.

Papu muutti viimein uuteen kotiinsa kasvatuksesta kiinnostuneelle Viiville, jossa se kesyyntyi heti käsikesyksi ja sai uudeksi nimekseen Kaiji. Tipsu on myös reipastunut ja syö hirssiä kädestä. Sille ei ole vielä löytynyt kotia.

Oma-kasvattini kanelinvärinen Vaapukka muutti meille takaisin, kun sen kolmipäinen sisaruskokoonpano ei toiminutkaan. Kokemusteni ja kuulemani perusteella olisinkin erittäin varovainen kolmikoiden tai parvien kanssa siniviiriäisten kohdalla. Meillä kävi valitettavasti niin, että yöllä säikähdyksestä puolitoistametrisen väliverkko-oven yli pyrähtänyt valkoinen Herukka-viiru löytyi aamulla pahasti nokittuna kaksikon puolelta. Sen selkänahka oli repeytynyt n. 5 cm halki. Onneksi sain sen hoidettua ja uskomatonta kyllä, se kasvatti uuden nahan sulkatuppineen muutamassa viikossa takaisin ja on nyt entisensä näköinen! Sama kävi aikoinaan edesmenneelle Terva-kukolle, jonka selässä kasvoi myöhemmin vain hieman kiharat sulat. Ällistyttäviä ominaisuuksia kanalintujen iholla. En voisi kuvitella ihmisen kasvattavan uutta päänahkaa hiuksineen lihasten päälle ilman erityistoimenpiteitä..

Herukka uhmasi kahdesti kuolemaa, mutta on taas kuin uusi lintu.

Sama viiriäinen selvisi täpärästi viikkoa aikaisemmin rajusta toimenpiteestäni, jossa pusersin juuttuneen nahkamunan ulos. Laajempi kuvaus löytyy foorumilta. Se, että olen melkein menettänyt kauniin lintuni kaksi kertaa, lisää toivettani löytää sille kukkopuoliso. Siten saisin myös korjattua tilanteen, jossa kolmas joutuu verkon taakse yksin.

Olen aikaisemmin kertonut Piun innokkuudesta munia milloin undulaatille kuin ruokakupillekin. Olen antanut sen hautoa kyllästymisajatuksessa aviaarion lattialla. Olen läpivalaisulla tarkastanut munat hedelmöittymättömiksi. Piu on paritellut useasti nyt Naavan kanssa ja Naava on ottanut puolet haudontavuoroista, joten olen harkinnut niiden kunnollista pesittämistä jossain vaiheessa riippuen kesän häiriötä aiheuttavista remonteista. Alun perin mietin Piuta Aatokselle, joten asia on vielä vähän auki ja riippunee myös siitä tehtailevatko harmaa pari itsekseen hedelmällisiä munia, jotka voisi siirtää pönttöön.

Poikaset kesyyntyivät

Sain Aatoksen ja Aieen rauhoitettua vähentämällä aviaarion puolen valoja muutamaksi  päiväksi, joten poikasetkin pääsivät suurempaan tilaan. Ensimmäisellä hirssitarjonnalla pienet seurasivat isompia syömään kädestä. Kun aikuiset vetäytyvät levolle, näillä riitti vielä tarmoa tulla kädelle. Nyt ne tulevat jo kutsusta välillä jopa lentämällä suoraan kädelle. On niin mieletön tunne, kun niillä ei ole ikäviä kokemuksia minusta ja niiden luottamus on niin  viatonta ja oma-aloitteista. Nyt on onnistunut olo!

Kuvat tulivat pääosin Barbie Girlistä, koska Bailando oli kuvaushetkellä hieman uninen.

Reipas Barbie Girl. Välillä sormeni osuvat sen siipiin, niskaan ja poskiin, mutta ei tämä koe sitä millään lailla uhkaavaksi.

Pikku-Barbie on hyvin saman näköinen Aatoksen kanssa. Sillä on hieman enemmän vaaleaa kaulusta ja valkoiset pilkut suunpielissä.

Aatos

Joukko vaaleita dominoivahopeita. Oikealla Aie ja Aatos sulkasatoisina. 

Tässä taiteellisessa kuvakulmassa näkyy kaikki valkokasvo-dominoivahopeani. Voimakas reunakuvio vasemmalla kuuluu Aieelle, joka on näistä kaikista tummin. Barbie Girl istuu lähimpänä orrella, sen takana selin isä Möökö, jossa näkyy kuinka vaaleaksi väri voi muuttua muutamien vuosien kuluessa. Äärioikealla Aatos. (Äärivasemmalla kurkkii Myytti, pinnoissa roikkuu Milja, punainen poski kuuluu Naavalle ja harmaa selkä alareunassa on Havun. Poikasten kanssa parvikoko on hetkellisesti ylittänyt mielestäni sopivan yksilömäärän, sillä meillä on myös kaksi hoitolintua.)

Loppukevennyksenä Barbien ilme!

Poikasten kuulumisia

Poikaset ovat nyt hellyyttävimmässä ikävaiheessa. Niillä menee oikein hyvin ja ne kasvavat hienosti tutustuen ympäristöönsä. Ne ovat oppineet syömään hirssiä, joten voin käyttää niiden uteliaisuutta ja ruokahalua apuna houkutellakseni niitä pikku hiljaa luokseni. Valitettavasti pesintä ei omalta kohdaltani ole sujunut stressittömästi ja olen joutunut selvittämään monia ongelmia. Kerron niistä siksi mielelläni avoimesti, etten anna pesittämisestä vääristyneen ihanaa ja huoletonta kuvaa.

Möökö eli poikueen isä alkoi nyppiä etenkin nuorempaa poikasta pönttöiässä, kun poikasten sulat alkoivat puhjeta. Sulkatuppien pureskeleminen aiheutti ihoon pieniä verenpurkaumia, joten poikasia suojellakseni päätin poistaa Möökön pesintäsiivestä jättäen poikasten hoidon Havu-emon vastuulle. Pienen poikuekoon vuoksi menetelmä oli oikea ratkaisu, mutta olisi voinut olla myös riski. Havu on pehmeän ruoan suhteen nirsompi kuin Möökö, joten tarpeeksi monipuolisen oksennettavan ruoan kehitteleminen on vaatinut minulta paljon energiaa. Ylipäätään tuoreruoan vaihto parin-muutaman tunnin  välein on koko poikasten kehityksen ajan tietyllä tavalla raskasta ja työmäärä kannattaa osaltaan ottaa huomioon, jos suunnittelee pesittämistä. Pelkkä kuiva ravinto ei ole riittävä poikasten kehittymättömälle ruoansulatukselle, mutta tietenkään siemeniä ei silti oteta emoilta pois ja niillä mennään, jos emot eivät muuta syö. Niin radikaalia tilannetta itselläni ei sentään ole, mutta omat vaatimukseni poikasten monipuoliselle ravinnolle ovat korkeat, eikä minun poikasilleni riitä pelkkä herne-maissi-paprika ja keitetty kananmuna.

Varsinainen ratkaisematon ongelma on tullut eteen, kun olen yrittänyt avata poikasille oven aviaarion puolelle, jotta ne saisivat tarpeeksi virikkeitä, kiipeiltävää, parven seuraa ja tilaa kunnolla lentämisen opetteluun. Edellisen poikueen koiraspoikaset Aie ja Aatos ovat molemmat kiintyneet seksuaalisesti äitiinsä. (Sama ongelma siis kuin Dinalla ja poikasellaan Myytillä: Myytillä ja isällään Filolla on toisinaan kiistelyä samasta naaraasta.) Niin Havun pääsy aviaarioon aiheutti kolmen samanvärisen koiraan kilpailun. Neitokakadut ovat harvoin aggressiivisia, mutta juuri tällainen koiraiden kilpailu on aiheuttanut parvessani toisten lintujen puremista, jahtaamista ja toisiaan päin lentämistä. Tällaista stressiä en voi tietenkään aiheuttaa niin poikasille kuin niiden äidillekään, joten aviaarioon pääsy on toistaiseksi bannassa. Myöhemmin tilanne on kuitenkin ratkaistava. Luultavasti joudun pitämään Aieen ja Aatoksen jonkin aikaa eristyksissä Havusta. Nyt olen ainakin oppinut, että poikaset kannattaa vieroittaa emoistaan luovutusikäisenä silloinkin, kun omia kasvattejaan jättää kotiin. Kieroutunutta kiintymyssuhdetta helpottaisi myös se, että poikasille olisi parvessa sopiva puoliso jo nuoresta pitäen, jotta seksuaalinen kiintymys ei kohdistu valmiiksi läheisiin vanhempiinsa.

Onneksi poikasia on vain kaksi, joten yritän pikku hiljaa tuoda pesityshäkkiin monipuolisempaa sisustusta, sillä sitä ei ole alunperin suunniteltu poikasten kasvuikää ajatellen - tarkoitus oli päästää poikaset heti aviaarioon. Tulevaisuudessa tällaisetkin ongelmat kannattaa siis ottaa huomioon etukäteen jo ennen kuin emot alkavat munia, sillä haudonnan ja pönttövaiheen aikana pesityshäkkiin ei tulisi tehdä muutoksia, jotta emot eivät häiriinny. Myös tässä vaiheessa ei kannata tehdä liian nopeita muutoksia, vaan lisätä orsia ja leluja yksitellen lintuja säikyttelemättä. On siis löydettävä tasapaino virikkeellistämisen ja stressinaiheuttamisen välillä. Lintujen elekielen seuraaminen on tässä kohdin tärkeää.

Poikaset juuri pöntöstä tulleena, vielä lattialla ihmetellen.

Usvan Bailando: dominoivahopea-harlekiini. Piilevä valkokasvo haalistaa poskilaikkua.

Ensimmäistä kertaa yläorrella.

Molemmilla poikasilla on yksitekijäinen dominoivahopea, jonka tyyppi on vaaleimmasta päästä. Vaaleuden perusteella molemmat ovat koiraita, sillä naaraiden dominoivahopea on väriltään lähellä normaalia harmaata pienin muutoksin. 

Usvan Barbie Girl, nimestä huolimattaan koiraspuolinen valkokasvo-dominoivahopea-harlekiini.

Bailando on Suomen ensimmäinen yksitekijäinen (single factor) vaalean tyypin dominoivahopea, jolla ei ole valkokasvoa. Väri olisi vielä kauniimpi, jos harlekiinin jakautuminen olisi symmetrisempaa ja tasaisempaa. Sivusta katsottuna kokonaisuus on kuitenkin ihastuttava.

Ihmisten paratiisi ei ole eläinten paratiisi

Olin kolmen ja puolen viikon seikkailulla Etelä-Thaimaassa. Matkallani tuli vastaan muutamia eläinten hyvinvointiin liittyviä asioita, jotka haluaisin jakaa oman kohtaamiseni näkökulmasta. En ole perehtynyt mitenkään erityisesti Aasian kulttuureihin, eikä pelkästä omasta kokemuksestani voi vetää yleistyksiä - kerron vain mitä näin ja ehkä saatoin ajatellakin jotain. Jaan aihetta muutamaan eri postaukseen, jotka ilmestyvät kivan epäloogisesti milloin sattuu.

Lemmikkilinnut - kuinka odottamaton välittäminen ei kohdannut ajatustani hyvinvoinnista

Tämänkokoisia häkkejä näki lähes poikkeuksetta. Tällä sinirastaalla oli onnekseen varjohuppu.

Aasiaa kuulee pidettävän eläintenkohtelun pohjatasona, joten olin jo valmiiksi etäännyttänyt itseni. Saavuimme suoraan paikalliseen kulttuuriin ja olimme jo etukäteen suunnittelleet turistipesäkkeiden väistöliikkeet. Ensimmäinen silmienlaajeneminen ei siis liittynyt millään tavalla eläimiin vaan ihmisten hasardiuteen: Lapset roikkuivat käsin moottoritiellä viritettyjen hökötysten ulkopuolella kaaoottisessa liikenteessä, viidakko tulvi hökkelirivistön läpi ja sadekauden kuuma kaatosade tykitti tuokion sinne tänne sojottavaan sähköjohtosekamelskaan. Köyhyys ei voi suoraan olla sama kuin eläinrääkkäys, mutta jo itse suurin osa energiasta oli suunnatava turvassa pysymiseen. En siis odottanut näkeväni puudeleita timanttipannoissa.

Enimmäkseen ihmiset pitivät punaposkibulbuleja pikkuhäkeissä kotiensa ja liikkeidensä ovensuussa laulamassa pikkuisella orrellaan. Ruoaksi oli tarjottu hedelmälohko ja pieni vesikippo. Suuri osa linnuista oli ripustettu suoraan armottomaan auringonpaisteeseen, mutta osalle laitettiin keskipäiväksi varjostava kangas tai niitä pidettiin katoksen alla. Oloihin nähden linnut vaikuttivat olevan hyväkuntoisia ja eloisia. En nähnyt ainuttakaan lintua, jolla olisi ollut silmätulehdus, joka olisi nyppinyt tai jolla olisi muuten ollut yleisvoinnissa huomioitavia epäkohtia. Lintuja oli kaupoissa ja ravintoloissa äänentoiston vieressä keittiöiden käryssä, pitkähäntäveneiden jatkuvassa metelissä ja teiden varsilla siellä, missä teitä nyt ylipäätään reissullamme oli. Moottoripyörävuokraamon edessä Ao Nangissa vailla minkäänlaista rauhaa eleli kaunis beo, joka harvinaisen suuresta häkistään huolimatta vaikutti stressaantuneelta. Sillä oli enemmän tilaa, mutta ei virikkeen virikettä käytettäväksi älykkäille aivoilleen.

Etenkin aluksi nähtyäni ensimmäiset pikkuhäkit, mieleeni kaikenlaisia ajatuksia lintujen ostamisesta vapaaksi, suurempien häkkien ostamisesta paikallisille, valistamisesta kunnolliseen hoitoon ja sensellaista. Lintujen vapauttaminen voisi helposti johtaa tilanteeseen, jossa paikalliset alkaisivat käyttää tilannetta hyväksi ostamalla aina uudestaan samanlaisiin oloihin lintuja, joiden päästämisestä luontoon turistit maksaisivat. Vedän ehkä liian suoria johtopäätöksiä, mutta yksittäisten aina häkeissä olleiden lintujen päästäminen luontoon ei muuttaisi kokonaiskuvaa millään tavalla. Valistaminen tuntui mahdottomalta kielimuurin takia, mutta näin jälkikäteen olen miettinyt olisiko sitä pitänyt kuitenkin yrittää.

Paikallisten asuinaluetta Phi Phi -saarilla. Taustalla olevaan kärryyn oli kiinnitetty lyhyestä narusta lemmikkiapina.

Eniten sääliä herätti vuoren rinteessä nököttävä petolintu, joka ei mahtunut levittämään siipiään. Tämä taisi olla samaa lajia kuin vuoristossa liitelevät kotkat, joten se on ehkä ryöstetty suoraan pesästä. Kotkan liikkuminen yksiorsisessa vankilassaan oli onnetonta räpiköintiä. Samassa puutarhassa perheen pikkutyttö raahasi polttavassa helteessä kuolevaa kissaansa. Mietin suurisilmäistä lintua. Eurooppa Venäjästä puhumattakaan piilottaa varmasti vastaaviin oloihin tuhansia suuria lintuja vastaavissa oloissa. Tällä sentään oli aina lämmin, viidakkonäköala ja UV-valaistus. Olen nähnyt pahempaa paljon lähempänä. Vertailu ei kuitenkaan tekisi tämän linnun elämästä yhtään sen parempaa. Siltä oli viety lähes kaikki lajinomainen. Sen osana oli olla koriste.

Ei mikään häkkibroileri. Kauppias ei tosin arvostanut kukon pyrkimistä vaatekauppaan.

Eläinkauppa

Satuimme löytämään Krabin kaupungista kaksi eläinkauppaa, joissa halusin ehdottomasti käydä. Kaupat olivat hyvin siistejä ja tarjolla oli varsin monipuolisesti erilaista ruokaa. Omistajat jopa kasvattivat jauhomatoja puhtaassa astiassa eläimille. Vaikka häkit olivat täysin sopimattomat millekään elävälle linnulle, hygieenisyys ja hämmästyttävän terveennäköiset linnut viestivät samankaltaista arvostusta lintuja kohtaan kuin iltaisin varovasti huputettuja häkkejään saarien kävelykaduilla kuljettavat miehet. Luulen, että köyhyyden lisäksi merkittävin lintujen hyvinvointia rajoittava tekijä on tiedon puute. Koska linnut ovat selkeästi omistajilleen tärkeitä, olosuhteet voisivat valistustyöllä ja esimerkillä muuttua. Turistin puuttuminen yksityiskohtiin tuskin vaikuttaa mihinkään puhumattakaan pahastumisesta. Lintujenpito näytti olevan niin yleistä, että voisin kuvitella, että jos suuresta häkistä tulisi symbolinen tavoiteltu statuskysymys, pienistä häkeistä ehkä luovuttaisiin.

Useimmissa pikkuhäkissä oli valmiina asukki.

Häkkien pyyntihinta 450 bahtia vastaa noin 11 euroa. Thaimaalaisen keskipalkka on noin 12 700 bahtia eli noin 307 euroa.

Vaikka linnut oli sullottu liian tiiviisti pieneen häkkiin, ne näyttävät olemukseltaan ja sulkapuvultaan parempikuntoisilta kuin esimerkiksi joissain Turun eläinkaupoissa. (Linnuilla ei pitäisi muuten olla virikkeenä peilejä)

Häkkikokojen pohjanoteeraus. Tällainen ei monelle suomalaiselle harrastajalle kelpaisi edes automatkakuljetukseen. Järkyttävää, että älykkäät ja energiset undulaatit seisovat koko elämänsä paikallaan. Samankokoisessa häkissä näin Venäjällä kaksi undulaattia koulun maskottina pimeässä eteisessä.

Kaikilla undulaateilla ei ollut tilaa istua orrella.

Eläinkaupassa oli myös kanoja.

Kalapurkeista voikin sitten jokainen vetää omat johtopäätöksensä. Jäin itse sanattomaksi.

Mustana käyntikorttina fasadin katukynnyksellä keräsi kärpäsiä kuollut kultakala. 

B-poikue

Havu ja Möökö (H&M :D) ovat saaneet kaksi poikasta. Munia on kuoriutumatta vielä kaksi, joista kolmonen on ollut haudonnassa tänään jo 22 päivää, mikä mainitaan usein kehittymisen maksimiajaksi, joten se ei ehkä enää kuoriudu. Molemmissa päältäpäin katsottaessa näkyisi olevan ilmatasku, joten ne ovat ainakin lähteneet kehittymään. Emot hautoivat taas nonstoppina, joten en päässyt alkuvaiheessa niitä läpivalaisemaan. Tässä vaiheessa munia ei kannata enää siirrellä, sillä mahdollisesti kuoriutumassa oleva poikanen voi kadottaa suuntansa. Poikasten asennolla on merkitystä hieman samaan tapaan kuin ihmisvauvoilla, joskin tekniikka on aivan eri. Nelosta voi odotella ainakin sunnuntaihin saakka.

Ensimmäinen poikanen on harlekiini. Jos se on tyttö, voi sillä olla helmiäinen ja dominoivahopea selviää vasta, kun sulat alkavat puhjeta. Nimesin sen ysäriteeman mukaan Bailandoksi. Kakkospoikanen, Barbie Girl, on vähintään valkokasvo-harlekiini.

Bailandon kehitys on minusta ollut hitusen jäljessä verrattuna esimerkiksi edelliseen poikueen kehitykseen. Sitä on ruokittu hyvin - ehkä liiankin tiuhaan - mutta pienempi on kasvanut suhteellisesti paremmin. Bailandon iho on myös hitusen punakampi ja kuivemman oloinen kuin pikkusisaruksensa. Ihon väri ja pullollaan oleva kupu voi viitata liian vähäisen nesteen saamiseen. Emot syövät hyvin kaikenlaista kypsennettyä ja tuoretta ruokaa, mutta joskus poikasen kupuun ei silti pääse tarpeeksi nestettä, mikä voi hidastaa ruoansulatusta ja aiheuttaa kehon kuivumista. Nesteytykseen paras olisi kookosvesi, mutta koska sitä ei tähään hätään ollut, annoin poikaselle pipetillä lämmitettyä vettä pari pisaraa, jonka jälkeen painelin kupua lämmitetyin käsin erittäin varovasti. Kupu tuntui onneksi pehmeältä, joten nyt vain seurailen, että kupu pääsee myös välillä tyhjentymään. Muuten poikanen voi hyvin. Yritän pitää edelleen ilmankosteuden kunnossa suihkuttelemalla ilmaa säännöllisesti, koska pakkasella kuiva ilma voi myös kuivattaa ihoa.



Yritin myös rengastaa Bailandon, mutta se oli kuvastakin näkyen aivan liian aikaista. Rengas putosikin heti pois, joten katson olisiko huomenna sopivampi päivä. Tilasin jälleen poikueelle ruostumattomasta teräksestä tehdyt tunnisterenkaat. Teräsrenkaat maksavat monin kerroin alumiinisia enemmän, mutta koska alumiinin haitallisuudesta elimistölle on ollut viime aikoina niin paljon puhetta, olen satsannut renkaisiin hieman enemmän. Tämän vuoden renkaat olivat leveämpiä kuin edelliset, joten ne ovat hitusin turhan painavia. Ensi kerralla voisin kysellä etukäteen niiden mallia. Tein päätöksen käyttää jatkuvaa numerointia eli tämän poikueen numerointi alkaa nelosesta.

Uutisia

Havu ja Möökö saavat huomenna jälleen pöntön! Renkaat on tilattu ja poikasia on varattu 3-5. Tästä poikueesta ei jää yhtään poikasta kotiin tällä kertaa. Piu ja Papu saavat pesiä vasta tämän parin jälkeen, sillä Papulla on vielä liian voimakasta sulkienvaihtoa.

Odotettavissa olevat värit:

koiraat:

12,5% valkokasvo-dominoivahopea-harlekiini

12,5% valkokasvo-dominoivahopea-harlekiini (/z1 helmiäinen) 

12,5% valkokasvo-harlekiini

12,5% valkokasvo-harlekiini (/z1 helmiäinen)

12,5% dominoivahopea-harlekiini (/valkokasvo)

12,5% dominoivahopea-harlekiini (/valkokasvo z1 helmiäinen) 

12,5% harlekiini (/valkokasvo)

12,5% harlekiini (/valkokasvo z1 helmiäinen)

naaraat:

12,5% valkokasvo-dominoivahopea-harlekiini

12,5% valkokasvo-dominoivahopea-harlekiini-helmiäinen

12,5% valkokasvo-harlekiini

12,5% valkokasvo-harlekiini-helmiäinen

12,5% dominoivahopea-harlekiini (/valkokasvo)

12,5% dominoivahopea-harlekiini-helmiäinen (/valkokasvo)

12,5% harlekiini (/valkokasvo)

12,5% harlekiini-helmiäinen (/valkokasvo)

Tällä kertaa toivoisin näkeväni kauniin dominoivahopea-harlekiinikoiraan ilman valkokasvoa.

Varauksista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä surenkorento at gmail.com

Pesityssuunnitelmia ja kasvaneita tipuja

Aie

Papu

Saksalaisperäinen valkokasvo Papu on harmaan koiraskaverinsa Tipsun kanssa luonani etsimässä uutta kotia. Tarkoitukseni on yrittää saada siltä ja Piulta jälkeläisiä adoptoitujen munien kautta. Annan niille vuodenvaihteessa pöntön pesityshäkkiin, mutta siirrän munat toisen parin haudottavaksi. Niin on järkevintä tehdä kun en halua parin kiintyvän liikaa toisiinsa ennen Papun kodinvaihtoa, mutta saan emojen arvokkaat geenit kasvatukseen.

Papulla ei ole piilevää harlekiinia. Harmaa (/harlekiini) Piun kanssa laskennallisesti osa naaraista olisi harlekiinista puhtaita piilovalkokasvoja, joista voisin saada Aatokselle kasvatusparin. Piu on erittäin hyväsulkainen ja tumma, Papu taas pitkärakenteinen ja kookas, jonka siivet ovat asettuneet täydellisesti. Ihanteellista olisi saada parilta töyhdöltään ja pyrstöltään pidempi Piu.

Papu ja Tipsu ovat alunperin erittäin rakastavasta ja huolehtivasta kodista, joka joutui tekemään raskaan luopumispäätöksen pahentuneen allergian takia.

Papun töyhtö kärsii vielä loppukesän sulkasadosta.

Piu

Piu on poikasena pelastettu varmalta kuolemalta. Sen kasvattaja teki vaikean päätöksen turvautua nykyisin paheksuttuun käsinruokintaan, kun sen vanhemmat ilmaisesti syöttivät poikasilleen pahvia, minkä seurauksena Piun sisarukset kuolivat ja Piu kärsi vakavasta aliravitsemuksesta. Joskus perustellaan, että emojen hylkäämät poikaset pitäisi jättää luonnonvalinnan vietäväksi, mutta tässä tapauksessa kyse oli nimenomaan emojen virheestä, eikä poikasessa ollut vikaa. Käsinruokinta vaikuttaa lintujen leimautumiseen ja käyttäytymiseen voimakkaasti, joten eettisin perustein sitä ei nykyään enää tehdä kesyyntymissyistä. 

Piulla onkin hieman erikoisia piirteitä. Oudoin käyttäytymismalli on varpaideni pureskelu. Joo. Mitään aggressiivisuutta siinä ei ole - paitsi silloin jos yritän väistää (silloin Piu suuttuu varpaille, jotka eivät pysy paikallaan). Erityisesti sukat kiehtovat, niiden läpi se upottaa nokkansa isovarpaaseen kynnen syrjään. En ihan ymmärrä. Yritän opettaa Kuutti-nöffille opettamani ei-ota-käskyn jossain vaiheessa.

Piun elekieli on myös suorempaa. Yleensä neidot ensin avaavat hieman nokkaansa, jos ne eivät pidä jostain. Ne purevat vasta kun muu vihjailu ei auta. Mutta Piu vetää turpaan samantien kun ei miellytä. Tietysti liioitellen. Ei se tosissaan pure koskaan, mutta lintujen kanssa puremaa pitäisi aina kunnioittaa merkkinä siitä, että omassa toiminnassaan on jotain pahasti pielessä. Yritän opettaa sille varoituseleitä lopettamalla aina suurieleisesti rapsutukset kun se vahingossakin tekee tavanomaisia eleitä, jotka viittaavat siihen, että nyt saa riittää. Niin sen pitäisi oppia, että esimerkiksi avaamalla hieman nokkaa se saa jäädä omaan rauhaan. Opetan siis linnun pyytämään minulta jotain. Kehitystä on tapahtunut jo paljon.

Viiriäistipuista vielä pari nuorikkokuvaa:

Herukka

Kanelikana Vaapukka (ja Juolukka)

Poikaset aikuispuvuissa kylpemässä kuivikepellavassa. Etualalla kultakukko Puolukka, takana Vaapukka, valkoinen Herukka ja villivärinen Juolukka-kana.

Tipu

Filo

Papu ja Milja                                                            Halla

Aatos