tiistai 16. helmikuuta 2016

C-poikue

Usvan Chili ja Cacao. Pienemmällä (Cacao) näkyvä kalju läikkä pörrössä saattaa olla hyvin varhainen viite dominoivahopeasta. Ainakin samassa kohdassa viivästynyt sulkatuppien kehitys viittaa väriin. Vauvapörrön osalta en ole nähnyt muiden kertovan aiheesta. Kohtaan kasvaa myöhemmin kyllä höyhenet. Kehittyvä pigmentti vaikuttaa molemmilla myös vaaleammalta kuin harmailla, mutta koska vieressä ei ole suoraa vertailukohtaa, väristä on aina hieman epävarma. Poikaset vaikuttavat kuitenkin samanlaisilta kuin aiemmatkin hopealapseni.

Jos nämäkin ovat dominoivahopeita, ovat kaikki pariskunnan poikaset olleet. Möökö ja Havu ovat saaneet pieniä poikueita johtuen todennäköisesti tavastaan alkaa hautoa tiiviisti heti ensimmäisen muninnan jälkeen, jolloin viimeiset jäävät hedelmöittymättä. Kuitenkin jos parin poikasista 7/7 ovat olleet hopeita, todennäköisyys siihen on ollut vain noin 0,8 % eli kahdeksan tuhannesta. Mielessä kävi jo, että olisiko vaalea Möökö sittenkin tummahko double factor dominoivahopea, mutta koska se on saanut yhtä vaaleita jälkeläisiä, on vain käynyt hyvä tuuri.


























Chili tyytyväisenä vatsa täynnä rengastuksen yhteydessä. Chilillä tulee olemaan lähes täysin valkoiset pitkät siipisulat ja töyhtö, kun taas Cacaolla on tummemmat siivet. Molemmilla on tummat läikät poskien ja silmien ympärillä samalla tavalla kuin aiemmillakin poikasilla (ja emoillaan). Poikaset ovat olleet pesätarkastuksien aikana hyvin rauhallisia ja Chili otti rengastuksenkin chillisti. En tule käsittelemään poikasia juurikaan enempää kuin Cacaon rengastuksen ja samalla suoritettavan pönttösiivouksen verran, mutta näillä on potentiaalia kesyyntyä hyvin pöntöstä tulon jälkeen temperamenttinsa puolesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti