Olin kolmen ja puolen viikon seikkailulla Etelä-Thaimaassa. Matkallani tuli vastaan muutamia eläinten hyvinvointiin liittyviä asioita, jotka haluaisin jakaa oman kohtaamiseni näkökulmasta. En ole perehtynyt mitenkään erityisesti Aasian kulttuureihin, eikä pelkästä omasta kokemuksestani voi vetää yleistyksiä - kerron vain mitä näin ja ehkä saatoin ajatellakin jotain. Jaan aihetta muutamaan eri postaukseen, jotka ilmestyvät kivan epäloogisesti milloin sattuu.
Lemmikkilinnut - kuinka odottamaton välittäminen ei kohdannut ajatustani hyvinvoinnista
Tämänkokoisia häkkejä näki lähes poikkeuksetta. Tällä sinirastaalla oli onnekseen varjohuppu.
Aasiaa kuulee pidettävän eläintenkohtelun pohjatasona, joten olin jo valmiiksi etäännyttänyt itseni. Saavuimme suoraan paikalliseen kulttuuriin ja olimme jo etukäteen suunnittelleet turistipesäkkeiden väistöliikkeet. Ensimmäinen silmienlaajeneminen ei siis liittynyt millään tavalla eläimiin vaan ihmisten hasardiuteen: Lapset roikkuivat käsin moottoritiellä viritettyjen hökötysten ulkopuolella kaaoottisessa liikenteessä, viidakko tulvi hökkelirivistön läpi ja sadekauden kuuma kaatosade tykitti tuokion sinne tänne sojottavaan sähköjohtosekamelskaan. Köyhyys ei voi suoraan olla sama kuin eläinrääkkäys, mutta jo itse suurin osa energiasta oli suunnatava turvassa pysymiseen. En siis odottanut näkeväni puudeleita timanttipannoissa.
Enimmäkseen ihmiset pitivät punaposkibulbuleja pikkuhäkeissä kotiensa ja liikkeidensä ovensuussa laulamassa pikkuisella orrellaan. Ruoaksi oli tarjottu hedelmälohko ja pieni vesikippo. Suuri osa linnuista oli ripustettu suoraan armottomaan auringonpaisteeseen, mutta osalle laitettiin keskipäiväksi varjostava kangas tai niitä pidettiin katoksen alla. Oloihin nähden linnut vaikuttivat olevan hyväkuntoisia ja eloisia. En nähnyt ainuttakaan lintua, jolla olisi ollut silmätulehdus, joka olisi nyppinyt tai jolla olisi muuten ollut yleisvoinnissa huomioitavia epäkohtia. Lintuja oli kaupoissa ja ravintoloissa äänentoiston vieressä keittiöiden käryssä, pitkähäntäveneiden jatkuvassa metelissä ja teiden varsilla siellä, missä teitä nyt ylipäätään reissullamme oli. Moottoripyörävuokraamon edessä Ao Nangissa vailla minkäänlaista rauhaa eleli kaunis beo, joka harvinaisen suuresta häkistään huolimatta vaikutti stressaantuneelta. Sillä oli enemmän tilaa, mutta ei virikkeen virikettä käytettäväksi älykkäille aivoilleen.
Etenkin aluksi nähtyäni ensimmäiset pikkuhäkit, mieleeni kaikenlaisia ajatuksia lintujen ostamisesta vapaaksi, suurempien häkkien ostamisesta paikallisille, valistamisesta kunnolliseen hoitoon ja sensellaista. Lintujen vapauttaminen voisi helposti johtaa tilanteeseen, jossa paikalliset alkaisivat käyttää tilannetta hyväksi ostamalla aina uudestaan samanlaisiin oloihin lintuja, joiden päästämisestä luontoon turistit maksaisivat. Vedän ehkä liian suoria johtopäätöksiä, mutta yksittäisten aina häkeissä olleiden lintujen päästäminen luontoon ei muuttaisi kokonaiskuvaa millään tavalla. Valistaminen tuntui mahdottomalta kielimuurin takia, mutta näin jälkikäteen olen miettinyt olisiko sitä pitänyt kuitenkin yrittää.
Paikallisten asuinaluetta Phi Phi -saarilla. Taustalla olevaan kärryyn oli kiinnitetty lyhyestä narusta lemmikkiapina.
Eniten sääliä herätti vuoren rinteessä nököttävä petolintu, joka ei mahtunut levittämään siipiään. Tämä taisi olla samaa lajia kuin vuoristossa liitelevät kotkat, joten se on ehkä ryöstetty suoraan pesästä. Kotkan liikkuminen yksiorsisessa vankilassaan oli onnetonta räpiköintiä. Samassa puutarhassa perheen pikkutyttö raahasi polttavassa helteessä kuolevaa kissaansa. Mietin suurisilmäistä lintua. Eurooppa Venäjästä puhumattakaan piilottaa varmasti vastaaviin oloihin tuhansia suuria lintuja vastaavissa oloissa. Tällä sentään oli aina lämmin, viidakkonäköala ja UV-valaistus. Olen nähnyt pahempaa paljon lähempänä. Vertailu ei kuitenkaan tekisi tämän linnun elämästä yhtään sen parempaa. Siltä oli viety lähes kaikki lajinomainen. Sen osana oli olla koriste.
Ei mikään häkkibroileri. Kauppias ei tosin arvostanut kukon pyrkimistä vaatekauppaan.
Eläinkauppa
Satuimme löytämään Krabin kaupungista kaksi eläinkauppaa, joissa halusin ehdottomasti käydä. Kaupat olivat hyvin siistejä ja tarjolla oli varsin monipuolisesti erilaista ruokaa. Omistajat jopa kasvattivat jauhomatoja puhtaassa astiassa eläimille. Vaikka häkit olivat täysin sopimattomat millekään elävälle linnulle, hygieenisyys ja hämmästyttävän terveennäköiset linnut viestivät samankaltaista arvostusta lintuja kohtaan kuin iltaisin varovasti huputettuja häkkejään saarien kävelykaduilla kuljettavat miehet. Luulen, että köyhyyden lisäksi merkittävin lintujen hyvinvointia rajoittava tekijä on tiedon puute. Koska linnut ovat selkeästi omistajilleen tärkeitä, olosuhteet voisivat valistustyöllä ja esimerkillä muuttua. Turistin puuttuminen yksityiskohtiin tuskin vaikuttaa mihinkään puhumattakaan pahastumisesta. Lintujenpito näytti olevan niin yleistä, että voisin kuvitella, että jos suuresta häkistä tulisi symbolinen tavoiteltu statuskysymys, pienistä häkeistä ehkä luovuttaisiin.
Useimmissa pikkuhäkissä oli valmiina asukki.
Häkkien pyyntihinta 450 bahtia vastaa noin 11 euroa. Thaimaalaisen keskipalkka on noin 12 700 bahtia eli noin 307 euroa.
Vaikka linnut oli sullottu liian tiiviisti pieneen häkkiin, ne näyttävät olemukseltaan ja sulkapuvultaan parempikuntoisilta kuin esimerkiksi joissain Turun eläinkaupoissa. (Linnuilla ei pitäisi muuten olla virikkeenä peilejä)
Häkkikokojen pohjanoteeraus. Tällainen ei monelle suomalaiselle harrastajalle kelpaisi edes automatkakuljetukseen. Järkyttävää, että älykkäät ja energiset undulaatit seisovat koko elämänsä paikallaan. Samankokoisessa häkissä näin Venäjällä kaksi undulaattia koulun maskottina pimeässä eteisessä.
Kaikilla undulaateilla ei ollut tilaa istua orrella.
Eläinkaupassa oli myös kanoja.
Kalapurkeista voikin sitten jokainen vetää omat johtopäätöksensä. Jäin itse sanattomaksi.
 |
Mustana käyntikorttina fasadin katukynnyksellä keräsi kärpäsiä kuollut kultakala.
